Todellakin, päivän sanat ovat syöminen, halloween ja sokerihumala.

Minä ja ystäväni kokoonnuimme meille. Halloweenteemainen puku oli pakollinen, vaikkakin yksi sienipää uskaltautui ilmestymään paikalle ilman naamiaisasua. Tästä syystä hänelle meikattiin mustat silmät ja ohimoon ampumahaava.

 

Asuni

Tässä minä ja minun asuni. Kuvan laatu on surkea. Kädessäni on siis tuollainen lääkeruisku. Takin lainasin ystävältäni, tai oikeastaan hänen äidiltään. Esitän kuollutta ja hullua sairaanhoitajaa, jos joku ei ymmärtänyt. Koulussa (kouluunkin sai pukeutua) minulla oli laukkuna valkoinen kassi, johon ompelin kevyesti punaisen ensiapuristin. Koulussa mukanani oli myöskin sikainfluenssanenä :D

 

Ruokapöytä

Minun ja Viivin kokkaama ällöttävien syömisten kirjo.

 

Sienet

Alkupalaksi tarjosimme tekemiäni kärpässieniä. Sekä muutamia kuolleita kärpäsiä.

 

Naamari

Pääruokana Kuminainen uunipaisti, jonka jätimmekin jostain kummallisesta syystä suosiolla väliin, ja siirryimme jälkiruokaan.

 

kakku

Puff-lohikäärme joutui valitettavasti luopumaan hännästään. Tarvitsimme hännänpätkää kakkuun. Viivin leipoma häntäkakku oli tosi makeaa mutta hyvää :)

 

Henget

Pahat henget olivat myöskin Viivin tekemiä. Näistä tykättiin hirmuisesti, eikä ihme, sillä nämä tosiaan olivat hyviä!

 

Limaleivos

Ja vielä minun tekemiäni limaleivoksia. Näissä oli sisällä karkkeja (tai siis limapaakkuja). Osassa näistä on vihreää limaa välissä, toisissa vaaleanpunaista. Ja leivoksen päällä on joko vihreää tai sinistä limaa.

Näiden erikseen esittelemieni ruokien lisäksi meillä oli jyrättyjä hirviönpäitä (pizzaa), sieniä ja kurpitsoja (karkkeja), pinkkejä dominoita, kauhumuffinsseja ja juomana matoboolia ja vampyyrinverifantaa.